tuska

mikä päivä, ehkä tylsin ikinä. armoton angst päällä ja muutenki ottaa päähän.mikä siinä on kun multa viedään kaikki käsistä noin vain? kohta mulla ei oo enää mitään mihin voisin turvautua pahan päivän varalle.mikäs tässä, pää vaan täyteen aina kun mahollista, joo on mulla elämä ja kaikkee. paskat.ku pääsin tänää kaupunkii illalla, istuin torin pysäkille, poltin savukkeen ja katselin ohimenevia vislailevia amiksia. siinä vaiheessa mä en ajatellut mitään.mä vaan olin ja mietin miten turhaa kaikki on. kaikki mitä me täällä tehään on turhaa. se ura mitä me ehkä rakennetaan vuosikymmeniä, haihtuu yhdessä hetkessä pois.mitä järkeä siinä on että me opiskellaan koko elämämme ja sitte ehkä 40 meillä on hieno ura ja me ollaa rikkait ja meil on ihana ja täydellinen perhe? ei mitään.ehkä mä vaan lähen opiskelujen jälkee jonnekki kauas koittamaan siipiäni, jotka on revitty tuhansiksi palasiksi.
eniten ahistaa se kuinka ihmiset kaikkoaa mun ympäriltä. jo jonkin aikaa oon ollu kovin yksinäinen ja oikeastaan mikään ei tunnu miltään. mitä tahansa teenkin tuntuu se samalta kuin mikä tahansa teko. usein mietinkin onkohan mulla sydäntä lainkaa ja jos on niin se on luultavasti lyijyä. mutta jos mulla on sydän, niin miksi sitten tunnen joitakin asioita paljon voimakkaammin? niin, kukapa sen tietää jos en minä itse. tuskin kukaan.
hukuttaudun illuusioon joka on kuva täydellisestä elämästä.